Vaara-alue

Astu peremmälle, tervetuloa!

Vaara-alue, olet saapunut nyt sinne. Kyseessä on täysin virtuaalinen talli, jossa asuu monennäköistä otusta ja eliötä. Tallia on alettu rakentamaan maaliskuussa 2011 bittimaailmaan ja sen päämääränä alkuun oli olla vain majoitustila beekon ykistyisille. Loppujen lopuksi kuitenkin toiminta laajeni pienimuotoiseen kilpailujen järjestämiseen, valmennusten tarjoamiseen ja hevosten kasvattamiseen liitteen VA alle, mutta tämä kaikki on pienimuotoista sivutoimintaa, koska kuitenkin tärkeintä on omien hevosten eteenpäin luotsaaminen ja hyvän kodin tarjoaminen niille. Tallin aktiivisuus näkyy ehkä lähinnä etusivun uutispalkin päivityksellä, sekä hevosten sivuilla tapahtuvan päivittelyn myötä.

Talli on punainen, vanhasta navetta-lato tilasta kunnostettu talli, josta löytyy sisältä kymmenen suurehkoa karsinaa, sekä vesiboksi. Vanhasta maitohuoneesta on tehty rehutila, kun ylisiltä löytyy taas sitten heinät ja oljet. Tallin ympäristöstä löytyy hyvät maastot, maastoesteradat ja tasoitettu, sekä hiekoitettu peltoalue toimii varsin hyväpohjaisena kenttänä. Piharakennuksesta löytyy estekalusto. Tallirakennus itsessään on siis vanha, jo 1900-luvun alkupuolelta, mutta kunnostettu ja hyväkuntoinen. Miljöö on mummolamainen ja varsin kodikas.



Ulkoasu & kuva © Veikkalay 2007 » Sivun alkuun

→ Etusivu
→ Nelijalkaiset
→ Äksöni
→ Postiosotteet

Uutiset:

28.03.2011
Talli sai ulkoasun ja hieman tekstiä jo sivuillensa, sekä hevosten sivut päivitettyinä.

Suosittelemme:

→ Talli
→ Talli
→ Talli
→ Talli